Vapaamuotoinen käännös abc-belarus.org sivustolla 10.6.2022 julkaistusta englanninkielisestä artikkelista, joka on julkaistu alunperin Muste-zinen numerossa 12 (10/2022).
—
Täysimittainen sota on jatkunut Ukrainassa nyt yli kolme kuukautta. Näiden kuukausien aikana anarkistiliike on vastannut Venäjän miehityssotaan eri tavoin. Jotkut ovat alkaneet varauksetta tukemaan tovereitaan Ukrainassa, toisten toistaessa edelleen tarinaa Naton agressiosta alueella. Koimme itsekin tarpeelliseksi tehdä julkilausuman tapahtumia koskevista näkemyksistämme.
Neuvostoliiton romahtamisen jälkeen monet toivoivat, että suurten kansanjoukkojen äkillistä köyhtymistä kompensoitaisi jossain määrin kansalaisoikeuksien laajentamisella. Valko-Venäjällä tämä vaihe päättyi varsin pian Lukašenkan [1] valtaannousun ja asteittaisen diktatuurin luomisen myötä. Venäjällä ilmassa leijui vielä pitkään toiveita liberalismista, huolimatta jatkuvista vaatimuksista uudelleenrakentaa imperialistinen projekti. Tšetšenian sota [1994-1997 ja 1999-2002] oli eräs ensimmäisistä esimerkeistä Moskovan “eliitin” raakuudesta “perifeerisiä” kansoja kohtaan.
Valko-Venäjän diktatuurin rakentaminen oli mahdotonta ilman Kremlin tukea ja se oli käynnissä jo ennen kuin Putin nousi valtaan. Jeltsiniä Valko-Venäjän tasavallan häikäilemätön diktatuuri ei häirinnyt lainkaan. Venäjä ei koettanut vaikuttaa poliitikoidensa ja taloudellisen painostuksensa kautta ainoastaan Valko-Venäjään, vaan myös muihin entisen Neuvostoliiton maihin. Siinä missä esimerkiksi Kazakstanissa Nazarbajevia [2] tukevaa projektia seurasi uskollisuus Moskovaa kohtaan, niin Ukrainan vuoden 2004 vaalit ja niitä seuranneet “Oranssiin vallankumoukseen” johtaneet protestit rajoittivat suuresti Putinin hallinnon poliittista vaikutusvaltaa maassa. Kymmenen vuotta myöhemmin Maidanin kansannousu osoitti, etteivät ukrainalaiset sietäisi autoritarismia maassaan. Heidän valmiutensa vastustaa valtion väkivaltaa oli eräs syy heidän jatkuneelle taistelulleen Venäjän miehitystä vastaan.
Lukašenkan hallinto puolestaan jatkoi diktatuurin kehittämistä ja tuen vastaanottamista Moskovasta. Vuoden 2020 kansannousun tukahduttaminen on Valko-Venäjän yhteiskuntaa vastaan suunnatun valtioterrorin looginen jatkumo. Lukašenkan vastaisia protesteja oli lähes jokaisten presidentinvaalien aikaan ja joka kerta niihin vastattiin brutaalisti. Hallinnon vastustajien pieksämiset, kidutus ja vankeustuomiot olivat todellisuutta ennen vuoden 2020, ja jopa ennen vuoden 2010 vaaleja. Venäjän tuki oli se, mikä mahdollisti Valko-Venäjän hallinnon olemassaolon, ja vuoden 2020 liikkeen tukahduttaminen avasi oven Ukrainan invaasiolle. Tämä tuhansia vankeja ja kymmeniä tuhansia pakolaisia luonut puhdistus takasi invaasion vastaisen liikkeen heikkouden Valko-Venäjällä. Mikäli Putin olisi miehittänyt Ukrainan ennen vuotta 2020, vastarinta Valko-Venäjällä olisi tehnyt sodankäynnin Valko-Venäjän maaperältä käsin hyvin riskialttiiksi.
Putinin väitteet invaasion syistä ovat toissijaisia. Ei ole merkitystä sillä, kuinka monta kertaa hän toistaa tarinaa Natosta tai kemiallisista aseista Ukrainassa (eräänlaista postmodernia ironiaa: Bushin ja Blairin [3]annettiin valehdella häpeilemättä, miksi ei siis meidänkin?). Nykyinen Ukrainan täysimittainen invaasio on jatkumoa Moskovan yritykselle murskata vuoden 2014 kansannousu ja vetää maa mukaan “Venäläiseen maailmaan”: äärioikeistolaiseen projektiin, johon kuuluu Venäjän imperiumin jatkuva laajeneminen.
Tässä kontekstissa herää kysymys: kuinka anarkistit voivat vastata tällaiseen agressioon? Aloittakaamme eräällä varsin yksinkertaisella huomiolla. Anarkisteina uskomme, että jokaisella on oikeus puolustaa henkilökohtaista vapautta, sitä vapautta jonka jatkumoa on toisen henkilön vapaus. Näemme tarpeen kollektiiviselle puolustukselle jatkuvaa pieniin vapauksiimme kajoamista vastaan, vapauksiin joita tavoittelemme jatkuvalla kamppailulla. Mikäli valtio tulee ase kädessä ottamaan vapautemme pois, uskomme että jokaisella on oikeus tarttua aseeseen ja kapinoida valtiota vastaan puolustaessaan noita vapauksia. Oikeus kapinoida itsevaltiaita vastaan on vapaan yhteiskunnan muodostumisen perusta.
Emme ole radikaaleja pasifisteja, jotka kannattavat rauhan säilyttämistä keinolla millä hyvänsä. Näemme kehoitukset lopettaa Venäjän miehityksen vastustaminen väärinkäsityksenä melko ilmiselvässä asiassa: Kremlin väkivalta ei lopu vaikka antautuisimme. Olemme antimilitaristeja, jotka uskovat että rauhan säilyttämiseksi pitkässä juoksussa tarvitaan kaikkien valtioiden aseistariisuntaa (mukaanlukien ydinaseiden hävittäminen). Valintamme ei silti ole hyökkääjän armoille heittäytyminen.
Tilanne Ukrainassa on melko monimutkainen, mutta kaikilla on silti oikeus puolustautua valtion väkivaltaa vastaan. Sodan tapauksessa näemme, että väkivalta tulee pääasiassa Venäjän valtion taholta. Mariupolin esimerkki osoittaa, että Putinin armeija on omat päämääränsä saavuttaakseen valmis tuhoamaan kokonaisia kaupunkeja, raiskaten, tappaen ja siepaten ihmisiä. Ukrainan valtio pysyy valtiona ja siten esteenä ihmisten vapautumiselle vallan ikeestä, mutta yksikään ukrainalainen poliitikko ei sallisi itselleen sitä väkivallan tasoa, minkä Putinin hallinto itselleen sallii .
Haluamme huomauttaa, että Kremlin julmuudet Ukrainassa ovat vain jatkumoa sen harjoittamalle vapauksien tukahduttamiselle itse Venäjällä. Kidutus, murhat ja sieppaukset ovat päivittäistä todellisuutta ihmisille, jotka elävät Putinin vallan alla. Voidaan puhua kautta Venäjän tapahtuvasta poliittisesta ja yhteiskunnallisesta vainosta, sekä Kremlin tukemista diktatorisista hallintojärjestelmistä ympäri maailmaa.
Vastustaessaan Venäjän autoritarismin väkivaltaa, ukrainalaiset ovat löytäneet tilapäisen liittolaisen Ukrainan valtiosta, jolla on sodassa omat päämääränsä. Näemme jo nyt kuinka ukrainalaiset poliitikot koettavat sodan varjolla puskea läpi omia poliittisia projektejaan työläisten kontrolloimiseksi, ja kamppailu tätä vastaan tulee olemaan vaikeaa. Tämä kamppailu käy kuitenkin mahdottomaksi, mikäli Putin voittaa ja Venäjän imperiumin väkivalta leviää Ukrainaan.
Pidämme tilapäistä aselepoa – jossa toisella puolella ovat anarkistit ja vasemmistolaiset ja toisella Ukrainan valtio – pakollisena ja väistämättömänä tämän modernin eurooppalaisen sodan olosuhteissa. Se ei kuitenkaan tarkoita, että unohtaisimme vallankumoukselliset päämäärämme ja kannattaisimme valtion vahvistamista. Anarkistien osallistumisesta sotilaallisiin rakenteisiin ei missään nimessä saa tulla uutta valtiopatriotismin muotoa. Liitto Ukrainan viranomaisten kanssa oli ja tulee olemaankin tilapäinen, ja se jatkuu niin pitkään kuin Venäjän valtio jatkaa ampumistaan kaikkia kohti.
Tämän Moskovan hallinnon vastaisen kollektiivisen vastarinnan aikana Ukrainan anarkistiliikkeen vahvistamisesta tulee sen oman selviytymisen kannalta keskeistä siinä tapauksessa, että tämä vastarinta päihittää Putinin. Tämä vahvistaminen on mahdollista ainoastaan kansainvälisen tuen kautta. Äärioikeiston nousu voidaan torjua vain vallankumouksellisen anarkistiliikkeen nousulla. Ei sellaisen, joka vaatii rauhaa keinolla millä hyvänsä, vaan sellaisen, joka on valmis aseelliseen itsepuolustukseen.
Venäjän voitto tässä sodassa olisi täydellinen katastrofi ei vain Ukrainalle, vaan koko Itä-Euroopalle. “Venäläinen maailma” tulee ruton lailla leviämään läpi maanosan pyrkiessään luomaan uuden Imperiumin. Sellaisessa ympäristössä on vaikea kuvitella uusien kansannousujen menestystä Valko-Venäjällä, Kazakstanissa tai muissa Moskovan kontrollin alaisissa maissa. Me maanpaossa olevat valkovenäläiset anarkistit tulemme menettämään kaiken sen, mitä olemme yrittäneet rakentaa yli kolmenkymmenen vuoden ajan. Siksi anarkistien aseellinen vastarinta Putinia vastaan on vallankumouksellinen välttämättömyys, johon kehotamme kaikkia tovereita.
Juuri nyt näemme tehokkaimpina sodanvastaisina toimina liittymisen aseellisiin anarkistiyksiköihin Ukrainassa, sodanvastaisten ja anarkististen toimien mahdollisimman suuren tukemisen Venäjällä ja Valko-Venäjällä, sekä alueella asuvia ihmisiä jakavien nationalististen ja imperialististen näkemysten kritisoinnin. Putinin kukistuminen ja Venäjän armeijan tappio tulee johtamaan ei vain Valko-Venäjän vapautumiseen, vaan myös kymmenien muiden sorrettujen kansojen vapautumiseen.
Sillä välin meidän vastarintamme “Venäläistä maailmaa” vastaan jatkuu vangittujen tovereidemme tukemisella. Valitettavasti emme ole saaneet juuri lainkaan rahalahjoituksia viime kuukausina, samalla kun oikeudenkäyntien kulut ja vankilavierailujen matkakulut jatkavat kasvamistaan. Siksi pyöritämme nyt varojenkeräyskampanjaa firefund-alustalla. Tarvitsemme 25 000 euroa kattamaan velkamme ja oikeudenkäyntikulumme. Voitte antaa lahjoituksia varojenkeräyssivullamme https://firefund.net/abcbelarus [4].
Suomentajan huomautukset:
[1] Aljaksandr Ryhoravitš Lukašenka (s.1954) on Valko-Venäjän ensimmäinen ja ainoa presidentti (vuodesta 1994 alkaen), lempinimeltään “Euroopan viimeinen diktaattori”.
[2] Nursultan Äbišuly Nazarbajev (s.1940) oli Kazakstanin presidentti sen itsenäistymisestä lähtien, vuodesta 1991 maaliskuuhun 2019.
[3] Viittaa Irakin sodan (2003-2011) aloittamisen tekosyynä käytettyyn väitteeseen maan joukkotuhoaseista, joita ei sittemmin löytynyt.
[4] Keräys päättyi jo 15.6.2022 ja tuotti 10 500 euroa. Valko-Venäjän AMR:lle voi toki lahjoittaa rahaa myös kampanjoiden ulkopuolella (Paypal, Bitcoin, tilisiirto jne.). Lisäksi heidän tukituotteitaan myy saksalainen Black Mosquito -distro (black-mosquito.org). Tilitiedot (10/2022) alla, tai tsekkaa abc-belarus.org.
Pankkisiirrot EU:n sisällä:
tili: UGMR
IBAN: DE57 4306 0967 1216 4248 00
BIC: GENODEM1GLS
GLS GEMEINSCHAFTSBANK EG
viesti: Spende Belarus
alkup. tekstin linkki:
https://abc-belarus.org/en/2022/06/10/statement-of-the-abc-belarus-on-the-war-in-ukraine/
Oulun anarkistiliitto toimii taloudellisen tasa-arvon, suoran demokratian ja valtiottoman sosialismin puolesta. Periaatteemme ensimmäisen internationaalin hengessä: Ei oikeuksia ilman velvollisuuksia. Ei velvollisuuksia ilman oikeuksia. 