Musta Siirtymä osa 1 ja 2.

Eduskuntavaalit lähestyvät. Puolueet laativat taas toinen toistaan muistuttavia vaaliohjelmiaan, joiden tavoitteena on esittää, että juuri “me” ratkaisemme yhteiskunnan ongelmat parhaiten. Näitä vaaliohjelmia vertaamalla voi huomata, että niiden erot ovat lähinnä tyylillisiä. Vasemmistosta perussuomalaisiin kannatetaan kyseenalaistamatta kapitalistista, parlamentaristisesti johdettua kansallisvaltiota.

Samaan aikaan puolueiden ulkopuolella kapitalismin kritiikki vahvistuu. Kansalaisyhteiskunnan, etenkin nuorison, piirissä vanhakantainen, tuhoavaksi osoittautunut voiton maksimointiin pyrkivä talous saa yhä vahvemman tuomion. Vaatimukset vaihtoehtojen löytämiseksi ovat paitsi ympäristöväen myös yhä laajemmin kaikkien kansalaisten huulilla: ei ihmiskunta tuhoa maailmaa, vaan kapitalismi.

Parlamenttiin nämä äänet eivät ilmeisesti kantaudu, mikäli vaaliohjelmia on uskominen.

Saksalainen Der Spiegel totesi joulukuussa 2022 etusivullaan, ettei klassinen kapitalismi enää toimi. Koska kyse on porvarilehdestä, artikkelissa luonnollisesti pohditaan, miten kapitalismia voisi kuitenkin uudistaa jälleen toimivaksi. Suomessakin paljon puhuttu vihreä siirtymä on yksi ehdotettu tapa kohdata tulevaisuuden haasteet ilman, että tuotantosuhteita muutettaisiin radikaalisti – ilman että täytyisi kohdata se, että kapitalismista on luovuttava, ja tilalle rakennetta jotain kestävää.

Vihreä siirtymä ei ole ratkaisu. Sitä ajaa nykyisessä näennäindemokratiassa valtaa pitävät tahot saadakseen lisäaikaa kapitalismille. Kapitalismia ei voi reformoida, eikä valtio tuota demokratiaa.

Tarvitsemme mustaa siirtymää, kapitalismin täydellistä romuttamista. Mustaa siirtymää, joka tarkoittaa tasa-arvoa niin taloudellisesti, poliittisesti kuin kulttuurisestikin. Se tarkoittaa luopumista voiton tavoittelusta ja luonnon alistamisesta yksilön vaurauden kasvattamiseksi. Se on yhteiskunta, joka perustuu todelliseen ekologisuuteen, suoraan demokratiaan, imperatiiviseen mandaattiin ja valtiottomaan sosialismiin.

Musta siirtymä – anarkia – on ainut kestävä vaihtoehto.

Anarkisteja syytetään usein siitä, ettemme osaa esittää konkreettisia toimenpiteitä vapautuksen saavuttamiseksi ja uuden maailman rakentamiseksi. On totta, että on vaikeaa muotoilla yhtä aikaa uskottava ja silti riittävän konkreettinen visio siirtymisestä kohti vaihtoehtoista yhteiskuntamallia. Itse vaihtoehto on helpompi visioida, mutta siirtyminen siihen luo välittömästi silmien eteen mielikuvan ylitsepääsemättömästä, tutkimattomasta ja vaarallisesta ylängöstä ja vuorien jonosta. Kuitenkin juuri tuon vuoristoreitin hahmotteleminen ja visioiminen on tässä historiallisessa tilanteessa äärimmäisen tärkeää. Mitä konkreettisia askeleita siis voisimme ottaa kohti anarkistista, ei-kapitalistista yhteiskuntaa ja miten käytännössä voisimme aloittaa vallankumouksen – mustan siirtymän?

Valitun vuoristotien jyrkkyys ja vaarallisuus vaihtelee. Perinteisesti anarkistiliikkeessä (kuten aiemmin vasemmistossa laajemminkin mutta nykyisessä kevytkapitalismivasemmistossa vain vaivoin) ienä systeemin muuttamiseksi on nähty laajalle levinnyt ja joukkovoimainen yleislakko. Yleislakko jatkuisi niin kauan, kunnes kaikki tuotantovälineet siirtyisivät työntekijöiden haltuun. Tuotanto järjestettäisiin silloin demokraattisesti ja työpaikkakohtaisesti. Yhteiskunnan eri sektorien keskinäinen kommunikaatio varmistaisi sen, että hyödykkeitä ja palveluja riittäisi koko yhteiskunnan tarpeisiin. Vastaavanlainen tuotantotapa toimi Kataloniassa 1930-luvun jälkimmäisellä puoliskolla. Malli olisi ihanteellinen järkevälle ja kestävälle edistykselle, joka perustuu todellisiin tarpeisiin, ei kapitalistien voitontavoitteluun.

Kuitenkin jopa yleislakko näyttäytyy nykyisessä lähes luokkatiedottomassa ja neo-liberalismin passivoimassa kansalaisyhteiskunnassa hyvin vaivalloiselta saada aikaan – ja juuri siksi tuore esimerkki Ranskasta on ilahduttavaa ja toivoa luovaa. Ranskalaiset työläiset järjestivät miljoonan ihmisen mielenosoituksen eläkeiän noston vastustamiseksi. Puhuttiin yleislakosta. Voisimmeko oppia heiltä jotakin – ja mennä kenties vielä pidemmälle?

Työväenliikkeen tehtävä ei ole rakentaa ja hoivata valtiota. Vasemmiston todellinen missio ei ole osallistua fiktiivisten entiteettien kuten ”kansakunnan” pönkittämiseen oikeiston peräänkuuluttamilla talkoilla. Liikkeen tehtävä on taistella työläisten ja kaikkien sorrettujen vapauttamisen puolesta. Päämääränä on vallankumous, ja sitä ennen on tartuttava jokaiseen mahdollisuuteen parantaa sorrettujen elinoloja – mielellään suurpääoman rahoja haltuun ottamalla ja omistavan luokan kustannuksella. Kuten Ranskassa, täytyy siis vastustaa kapitalistien ja heitä palvelevien politiikkojen pyrkimyksiä nostaa eläkeikä. Ja paljon muuta: Pitää vastustaa työehtojen heikentämistä. Täytyy vaatia työviikon lyhentämistä esimerkiksi 24-tuntiseksi ilman palkan pienentämistä. Ehdottomasti ja päättäväisesti tulee taistella kaikkea ”kestävyysvajeella” perusteltua oikeuksien ja etujen heikentämistä vastaan.

Ylipäätään kaikki mikä herättää meitä osallistumaan ja toimimaan, havainnoimaan, vastustamaan, ottamaan kantaa ja ajattelemaan, on vallankumouksellista toimintaa – se on vuoristotien kulkemista hidasta, hidasta kiertotietä pitkin. Kouluttautuminen, teoretisointi, analyysi ja propaganda ovat vuoristotien tasoittamista, uusien polkujen etsimistä ja raivaamista.

Vallankumoukselliset liikkeet ovat historian saatossa lähteneet ylittämään kapitalismin vuoristoa myös suoremmin, suurempia riskejä ottaen. Esitetäänpä ajatusleikin omaisesti yksi tällainen suoran toiminnan reitti irti globaalista finanssitaloudesta:

Tämä on eräänlainen ”valtiollinen pankkiryöstö”: Valtio nostaa markkinoilta kaikenlaisia, jopa hyvin epäedullisia, lainoja niin paljon ja niin kauan kuin mahdollista. Vasta kun rahoitusmarkkinat kieltäytyvät lainaamasta, lakkaa lainan ottaminen. Kaikki lainatut rahat investoidaan omavaraisen energia-, ruoka- ja hyödyketuotantoon niin, että yhteiskunta on omavarainen ja ekologisesti kestävällä pohjalla. Kun se on saavutettu, valtio lakkautetaan valtiona ja tilalle perustetaan autonomisten alueiden liitto, joka perustuu suoralle paikallisdemokratialle ja imperatiiviselle mandaatille. Perustamisensa jälkeen liitto ilmoittaa pankeille ja finanssilaitoksille, ettei se ota vastuuta edellisen hallituksen vastuuttomasta rahapolitiikasta eikä näin ollen voi vastata veloista eikä niiden koroista. Autonomisten alueiden liitto pääsee näin kertaheitolla globaalikapitalismin rasitteista ja riippuvuussuhteista, ja samalla resursseja vapautuu todellisen kansainvälisen solidaarisuuden kehitykselle. Sola kapitalismin läpi on löytynyt.

Yleisesti tunnustettu tosiasia on, että meidän on löydettävä vaihtoehto nykyiselle yhteiskuntajärjestelmälle. Meidän on löydettävä tie pois kapitalismista ja siihen kietoutuvista tuhoisista mekanismeista kuten imperialismista, kolonialismista, fasismista ja sorrosta. Suuntaa osoittavia tienviittoja löytyy työväenliikkeen historiasta. Osa niistä johtaa kuitenkin jyrkkiin kuiluihin, autoritäärisyyden jyrkänteille ja synkkiin surmanloukkoihin. Toiset taas johtavat päättymättömiin harharetkiin reformismin umpikujissa. Mutta on jatkettava etsimistä. On etsittävä oikeita vihjeitä, hyviä reittejä ja järkeviä tapoja ylittää kapitalismin vuorenpeikkojen luolasto.

Ajattelu on ihmiskunnan supervoima. Meidän on valjastettava se kapitalismin vuoriston ylittämiseksi – mahdollisimman turvallisesti, mahdollisimman viisaasti ja mahdollisimman nopeasti.