Taisteleva humanismi ja taantumuksen henki

Helsingin Sanomien pääkirjoitus ”Professorin kirja paljastaa vasemmistoradikaalien likaiset temput” (HS 3.4.2021) valottaa erinomaisesti tieteen ja kulttuurin aloilla vallitsevaa tilannetta – tosin luokkaintressin linssien läpi.

Suomen yliopistomaailmassa on meneillään taistelu kulttuuripääomasta. Oikeisto pyrkii valjastamaan yliopisto- ja kulttuurimaailman markkinavoimien huoltojoukoiksi. Ensisijaisesti siihen tietenkin pyritään rahoitusta ohjaamalla, mutta merkityksettömiä eivät ole myöskään tämän Hesarin pääkirjoituksen kaltaiset ideologiset hyökkäykset.

Kirjoittaja antaa ymmärtää, että empiiriset tieteet luovat tieteen ytimen, jonka varassa maailmaa rakennetaan ja kehitetään, kun taas humanistiset tieteet ja taiteelliset alat ovat ideologisia ja siten totuusarvoltaan kyseenalaisia. Olemattomat argumenttinsa pääkirjoitustoimittaja naamioi taistolaisuuden kritiikiksi vetäen miltei yhtäläisyysmerkit nykyopiskelijoiden valveutuneisuuden ja 1970-luvun taistolaisuuden ylilyöntien välille.

Kirjoittajan asenne ei yllätä. Historiassa on lukuisia esimerkkejä siitä, miten hallitseva luokka haluaa olla myös kulttuurisen pääoman – johon tieteet, koulutus ja taide kuuluvat – haltija ja portinvartija. Kristinuskon tultua Rooman valtakunnan ainoaksi uskonnoksi papisto löysi itsensä suhteellisen nopeasti hallitsevasta luokasta ja ryhtyi järjestelmällisesti hyökkäämään vanhan, pakanauskoisen kulttuurieliitin kimppuun. 500-luvulla eläneen Martinus Bragalaisen teos ”Maalaisten ojennuksesta” on malliesimerkki kirjoituksesta, jossa toisenlainen ajattelutapa ja kulttuuri leimataan taikauskoksi sen enempää siihen perehtymättä tai omaa taikauskoa vähääkään reflektoimatta.

Äärimmilleen vietyjä esimerkkejä vallitsevan kulttuurieliitin syrjäyttämisestä ovat natsien ”rappiotaide”-ajattelu ja Maon kulttuurivallankumous.

Pääkirjoitustoimittajan ajattelu heijastelee samoja pyrkimyksiä. Uusi ja uljas uusliberalistinen sukupolvi, joka on noussut taistolaisuuden ja suomettuneen vasemmiston varjosta, yrittää tavoitella yhteiskunnallista hegemoniaa. Uusliberalistinen eliitti hallitsee jo suvereenisti Suomen talouselämää, mutta heitä häiritsee se, etteivät tieteen, taiteen ja kulttuurin alat ole kokonaan ja varauksetta omaksuneet uusliberalistisia arvoja.

Ei ole vahinko, että otsikossa ”likaiset temput” yhdistetään sanan taistolaiset sijaan sanaan vasemmistoradikaalit. Taistolaisia kun ei nykyään enää ole, mutta vasemmistoradikaaleiksi, äärivasemmistolaisiksi, kulttuurimarxilaisiksi ja kommunisteiksi leimataan milloin ketäkin. Kun leimakirvestä aletaan heiluttaa tiede- ja taidemaailmassa, ollaan jo kaukana puolueettomasta argumentoinnista, vaikka se sellaiseksi pyritäänkin (vaivoin) naamioimaan.

Neuvostoliiton kadottua maailman näyttämöltä vasemmistopuolueilta katosi talousteoreettinen pohja ja samalla uskottavuus talousasioissa. Ne arvot, joita neuvostososialismi teoriassa (!) edusti, kuten maailmanlaajuinen solidaarisuus, sorron lopettaminen ja paremman maailman mahdollisuus, ovat kuitenkin edelleen huomattavasti lähempänä taiteellista vapautta ja yliopistollisen humanistisen ajattelun arvoja kuin kylmä, laskelmoiva ja oman edun maksimointiin tähtäävä uusliberalismi. Jos finanssikapitalismin arvot olisi mahdollista sovittaa yhteen humanismin ja taiteen kanssa, se olisi jo aikaa sitten kaapannut nuo alat. Koska se on mahdotonta, nykyisen talouseliitin taistelutaktiikkana on väheksyä ja leimata nämä alat ideologiaksi, laitatieteeksi ja milteipä taikauskoksi.

Nyky-yliopiston humanististen ja taidealojen opiskelijat luovat ja uudistavat tälläkin hetkellä kriittistä otetta, joka on yhteiskunnallemme ja koko maailmallemme vähintään yhtä arvokasta kuin empiiristen alojen panos. Taistolaisuudesta paskat, mutta täytyy todeta, että myös nyky-yliopistossa todella tarvitaan taisteluhenkeä, jotta humaanit ja kulttuuriset arvot sekä edistyksellisyys säilyvät.

https://www.hs.fi/paakirjoitukset/art-2000007898507.html