(Julkaistu Facebookissa 26.6.2020)
Emma Goldmanin syntymästä tulee 27.6.2020 kuluneeksi 151 vuotta. Hän syntyi Venäjällä, nykyisen Liettuan alueella ja muutti Yhdysvaltoihin 16-vuotiaana. Haymarketin tapahtumat vaikuttivat nuoreen Emmaan vahvasti ja tekivät hänestä anarkistin ja elinikäisen agitaattorin.
Goldmanilla on suuri merkitys anarkistisen poliittisen filosofian kehityksessä. Hänen terävä kapitalismin ja valtion kritiikkinsä sekä erityisesti hänen naisten vapautusta käsittelevät tekstinsä vaikuttavat voimakkaasti vielä tänäkin päivänä.
Vuoteni Venäjällä -teoksessa hän myös antaa voimakkaan tuomion Neuvosto-Venäjällä tapahtuneeseen sosialismin ja kommunismin vääristämiseen. Hän kirjoittaa voimakkaasti: “Venäjän vallankumous on osoittanut vakuuttavasti, että valtiollinen ihanne, valtiososialismi ja kaikki sen ilmenemismuodot (taloudellinen, poliittinen, sosiaalinen ja koulutuksellinen) ovat kokeneet lopullisesti ja toivottomasti konkurssin. Koko ihmiskunnan historian aikana virkamiehistö, hallitus ja valtio eivät ole osoittautuneet niin paikallaan pysyviksi, taantumuksellisiksi ja jopa vastavallankumouksellisiksi kuin Venäjällä.”
Valtiososialismi on kuollut. Sosialidemokratia on solmussa uusliberalismin kanssa. Ainoastaan anarkia ja valtioton sosialismi vievät voittoon, vapauteen ja todelliseen tasa-arvoon.
Emma elää! Anarkia elää!
Leave a Reply